Etusivu Maailma Pelattavat lajit Eläimistö Idea Liittyminen Yhteys Foorumi

Ympäristö

Norjan kaltaiseen ympäristöön sijoittuva, toisessa ulottuvuudessa oleva maailma on kehittynyt omanlaiseksi, hevosten asuttamaksi alueeksi. Ennen hevosten saapumista, aluetta asuttivat ihmiset, jotka lopulta jättivät jälkeensä vain raunioita. Nykyisin rauniot tarjoavat suojan hevosille ja muille fantasiaolennoille.

Rauniot ovat kivityyppisistä taloista olevia jäänteitä. Seinämät ja katot voivat olla osittain sortuneita ajan hampaan purressa jälkensä niiden rakenteisiin. Jotkut raunion osat antavat hyvän sää- ja leposuojan. Raunioita on eniten järven lähellä, mutta niitä löytyy paikoittain ympäri aluetta. Näiden lisäksi on rikkinäisiä aitoja, kivimuureja ja muita ihmisten tekemiä esineitä mm. kärryjä ja työvälineitä.

Havu- ja lehtimetsät ulottuvat laajasti ympäri aluetta ja runsaus vaihtelee täysin puiden sijainnista. Lähempänä vuoristoa puut ovat lyhyitä ja harvakseltaan kasvavia, kun taas keskemmällä ruohoalueen lähettyvillä kasvusto on runsasta ja tiheää. Metsät kätkevät sisälleen muutamia raunioita ja rikkinäisiä aitoja.

Vuoriston lähellä on suuri, näyttävä vesiputous, joka jatkuu voimakasvirtaisena koskena läpi alueen avautuen suureen järveen. Alueella on puhdas, kalojen täyttämä suuri järvi, joka jatkuu kapenevana jokena kohti merta.

Pääosin alue koostuu runsaasta kasvustosta, kuten havu- ja lehtimetsistä, laajoista ruohoalueista ja vesistöistä.

Ilmasto

Uhrilehdossa vallitsee pääosin lauhkea meri-ilmasto ja syvemmällä mantereella väli-ilmasto. Kaikki neljä vuodenaikaa ovat selkeästi edustettuna Uhrilehdossa ja muistuttavat pitkälti Suomen vuodenkiertoa. Kesät ovat lämpimiä sekä helteisiä kun taas talvet ovat kylmiä ja lumisia. Pienimmät joet jäätyvät talvisin ja auringonvalo vähenee merkittävästi talven tullen. Saaristossa varsinainen lumisuus voi jäädä kuitenkin merkittävästi vähäisemmäksi kuin manneralueella Uhrilehdossa, jolloin puhutaan loskaisista ja koleista sateista lähinnä. Syksyisin kostea ilma puskee mereltä tuoden mukanaan myrskyjä ja riisuen Uhrilehdon luonnon paljaaksi värjättyään sen ensin kauniiksi ruskaksi. Kevät on ajanjaksollisesti lyhin, mutta tärkein vaihe luonnon kannalta. Keskilämpötila nousee talven jälkeen sykähdyttäen Uhrilehdon luonnon jälleen täyteen kasvukauteen. Valon määrä on kevään mittaa jo lisääntynyt ja herätellyt luonnon talviunestaan.

Talvi
ylin 0 °C
alin -25 °C

Kevät
ylin 10 °C
alin -10°C

Kesä
ylin 30 °C
alin 0 °C

Syksy
ylin 10 °C
alin -3 °C

Kartta

Klikkaamalla karttaa pääset katsomaan Uhrilehdon tärkeimmät ja vaikuttavimmat paikat, jotka on merkitty punasin pistein.