Etusivu Maailma Pelattavat lajit Eläimistö Idea Liittyminen Yhteys Foorumi

Juoni

Tällä hetkellä Uhrilehdon juoni pyörii sopuisan yhteiselämän ympärillä, antaen pelaajille mahdollisuuden päättää pelin ottaman suunnan. Ryhtyvätkö alkuperäiset hylkimään ulkopuolisia? Ottavatko magiaa hallitsevat yliotteen? Päättävätkö kaikki hevoset tehdä yhteistyötä ja häätää hiidet tiehensä? Vai suoritetaanko suuri löytöretki kohti tuntematonta? Juuri sinä voit olla mukana päättämässä, mihin suuntaan peli etenee!

Historia

Alunperin Uhrilehdolla ei ollut nimeä. Se oli luonnontilassa elävä, oma maailmansa erilaisille taruolennoille, kuten keijuille ja keijuhevosille siihen asti, kunnes ensimmäiset ihmiset löysivät paikan. Ihmiset pitivät alueen rehevyydestä ja kauneudesta ja muuttivat pikkuhiljaa asumaan alueelle. He raivasivat itselleen taloja kaatamalla alueelta puita ja viemällä maasta kiviä samalla kun rakensivat peltoja.

Ihmiset palvoivat omia jumaliaan ja vierittivät Uhrikiveksi nimetyn kiven keskellä suurta tasankoaluetta. Tiettyinä aikoina ihmiset palvoivat Uhrikiveä ja uhrasivat eläimiä jumalilleen. Taruolennot katsoivat varuillaan metsien ja kallioiden suojista ihmisten puuhaa, kuinka nuo kaksijalkaiset hitaasti tuhosivat heidän rakasta ympäristöään.

Osa olennoista halusi ihmisistä eroon, mutta osa uskoi ihmisten pystyvän parempaan halutessaan. Näistä kilteistä taruolennoista yksi oli Hopeajärvessä viihtyvä tamma, joka päätti varovasti lähestyä ihmisiä. Ihmislapset pelkäsivät ja ihailivat vaaleaa tammaa, yrittivät tulla tuon kanssa leikkimäänkin. Kaikki sujui lapsien ja hevosen välillä hyvin siihen asti, kunnes kylän aikuiset huomasivat kummallisen hevosen ja hädissään luulivat leikin olevan hevosen yritys hukuttaa heidän lapsiaan. Kylän ihmiset hyökkäsivät hevosen kimppuun ja tappoivat sen.

Taruolennot surivat menetystä. He alkoivat olla varmoja ystävänsä menetyksen jälkeen, että ihmiset eivät sulautuisi elämään heidän kanssaan tasaista elämää. He kuitenkin päättivät yrittää. Muutamia hevosia lähti päivittäin ihmisten kylään, leikittämään lapsia ja oleskelemaan ihmisten lähelle. Ihmiset suhtautuivat epäluuloisesti kummallisen värisiin hevosiin, katselivat noita ensin etäältä aseittensa kärkien toiselta puolelta. Lapsien kanssa hevoset tulivat kuitenkin hyvin juttuun ja pikkuhiljaa vaikutti siltä, että hevoset ja ihmiset tulivat toimeen keskenään. Kunnes hevosia alkoi katoilla. Hevosen pääkalloja ja luita löydettiin Uhrikiven luota ja epäilykset alkoivat herätä. Harvempi hevonen uskalsi enää lähteä yksin käymään kylässä ja niin ne rupesivatkin keräämään enemmän porukkaa mukaansa lähtiessään. Kylällä ihmiset ottivat hevosia kiinni ja yrittivät köyttää noita. Uhrikiveä kauempaa seuranneet osasivat taasen kertoa karmivia kertomuksia ystävistään, joita ihmiset uhrasivat.

Lopulta ihmiset alkoivat myös seuraamaan hevosia. Sitä kautta muutamat näkivät ensimmäiset keijut ja hiidet, joiden kautta ihmiset osasivat päätellä Uhrilehdossa olevan jotakin vielä ihmeellisempää. Hevoset saivat syyt niskoilleen ja odotettiin pahinta, kun ensimmäiset hiidet ja keijut katosivat. Uhrilehdon taruolennot olivat surullisia ja tuohtuneita ystäviensä surmista, sekä samaan aikaan peloissaan omista kohtaloistaan. Seuraava talvi aloitti kuitenkin tapahtumaketjun, joka oli peruuttamaton.

Sinä talvena satoi paljon lunta ja pakkanen kiristyi armottomaksi. Niin ihmiset kuin taruolennotkin kärsivät nälkää ja kylmää. Kevään lopultakin koittaessa joet tulvivat yli äyräiden ja peittivät tavallista enemmän maata. Alkukevät oli liian kosteaa kylvämiseen ja kesän lopulta koittaessa aurinko paistoi liian kuumana, että ihmiset olisivat saaneet kasvatettua mitään. Myös hevoset näkivät nälkää, mutta siivekkäistä hevosista osa löysi saaristosta edelleen hyvin kasvavaa kasvustoa. Osa lentävistä yrittikin auttaa ystäviään, lentokyvyttömät saattoivat vuorostaan yrittää uida saaristoon. Myöhemmin alkusyksystä iski usein myrsky suoraan ihmisten kylän ylle ja salama saattoi iskeä suoraan kylään tai sen liepeille. Ihmisten keskuudessa kulki kulkutauteja, mutta ne eivät tuntuneet vaikuttavan muuhun eläimistöön mitenkään. Lopulta jäljelle jääneet edelleen elossa olevat ihmiset lähtivät pois paratiisista, joka tuntui kääntyneen heitä vastaan. Lopultakin ihmiset lähdettyä kasvillisuus ja luonto palasi takaisin normaaliin tilaansa.

Ihmisten vierailu oli kuitenkin jättänyt jälkensä. Juorut levisivät, etenkin hevosten keskuudessa. Useimmat eivät enää uskaltautuneet kulkemaan Suden Kynnessä, eräässä vuoriston osassa. Kerrottiin siellä olevan painostava ja aavemainen tunnelma. Joidenkin mielestä siellä tuntui kuin joku olisi hengittänyt niskaan tai takertunut kiinni jouhiin ja jalkoihin. Kaikki tarueläimet hiisiä ja peikkoja myöten tuntuivat karttelevan aluetta. Uskaliaimmat sanoivat nähneensä joitakin tummia, erikoisia hahmoja tai kuulleensa kuiskailua. Lopulta ne, jotka uskoivat puheisiin sanoivat Uhrien sielujen vaeltavan siellä. Toisille kaikki se oli vain satua, heikompien ja pelkureitten puhelemaa luikuria.

Tapahtunutta

Seuraa tapahtumia foorumilta.